lauantai 26. heinäkuuta 2008

ABC & Shell, kaksintaistelu osa III

Hmmm, tuohon edelliseen kirjoitukseeni tulleen kommentin takia piti käydä tarkistamassa myös Pukinmäen uusi ABC Deli & Burger vaikka hieman heräsi epäilys, että ei kai vaan kommentin lähettäjä ole kenties tuon uuden paikan henkilökuntaa?! Mutta eipä siinä tietenkään mitään ja onhan se hienoa jos olen saanut lukijoiksi myös ihan oikeita kahvilan työntekijöitä, wau!
Tuosta Pukinmäen vierailusta on kyllä nyt jo jonkin verran aikaa ja kuvakin jäi ottamatta joten hieman kesäterässä on ollut tämä blogin pitäminen. Jospa sitä taas syksyllä vaikka innostuisi enemmän.
Mutta jotain tuosta Pukinmäen uudesta ABC Deli & Burgerista: Uusia ABC-liikenneasemia on viime aikoina syntynyt kuin sieniä sateella vanhojen Essojen tilalle ja vähän muutenkin. Näkisin, että Pukinmäen ABC Deli & Burger ei kilpaile aivan samassa kategoriassa ABC Tuomarinkylän ja Shell Pukinmäen kanssa. Pukinmäen ABC on pelkkä huoltoasema kahvilalla ja yhtä laajaa ruokatarjontaa ei ole kuin viereisellä Shellillä ja Tuomarinkylän ABC:llä. Mutta uusi on aina uusi ja varmasti tämä jollain tapaa jopa legendaarisen Pukinmäen Esson paikalle tullut ABC löytää oman asiakaskuntansa. Oma vierailuni osui aika kuumalle päivälle joten kahvin sijasta tuli valittua kylmä limu ja dallaspulla. Nuo dallaspullat ovat varsin tasalaatuisia kaikissa paikoissa, taitavat tulla samasta tehtaasta joka paikkaan?