Kalliosta Karhupuiston laidalta löytyi tänään kaverin vinkistä mielenkiintoinen kahvila nimeltä Bergga. Bergga sijaitsee entisissä videovuokraamo Makuunin tiloissa. Videovuokraus on viime vuosina ollut kuoleva ala erilaisten nettipalvelujen myötä, mutta mukavaa että tähän varsin keskeisellä paikalla Kalliossa sijaitsevaan liiketilaan on avautunut näinkin mukava kahvila.
Tilat ovat varsin väljät ja pöytiä on runsaasti joten ei tarvitse jännittää löytyykö vapaata paikkaa kuten eräissä Kallion kahviloissa. Vitriinissä oli tarjolla kaikenlaista herkullisen näköistä suolaista ja makeaa purtavaa, mutta tällä kertaa valintani kohdistui tylsästi ihan pelkkään tavalliseen kahviin jolle hintaa tuli 2,20 euroa. Syötäviä herkkuja ja vaikka erikoiskahvejakin täytyy palata maistelemaan toisen kerran.
Yllättävänkin monessa pöydässä taidettiin tehdä vielä töitäkin näin heinäkuun alun perjantai-iltapäivänä tai sitten se on vaan tyylikkään näköistä istua kahvilassa läppäri auki.
Oikein mukava kahvilatuttavuus ja myös hyvinkin laajat aukioloajat joten tänne tulee varmasti poikettua toistekin. Hyvä paikka myös raitiovaunuista pitäville sillä niitä kolistelee jatkuvasti ohi ja samoin paloautoja ja ambulansseja melko usein viereiseltä Kallion pelastusasemalta. Ja lisäksi ikkunoista voi tiirailla mitä Karhupuistossa tapahtuu ja tarkkailla onko puistokemistejä jo sammahtanut nurmikolle. Tosin kai sekin alkaa olla jo katoavaa elämää Kalliossa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kallio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kallio. Näytä kaikki tekstit
perjantai 3. heinäkuuta 2015
torstai 3. huhtikuuta 2014
Good Life Coffee
Iltapäivän kahvihetki tuli tänään vietettyä kaverini kanssa Kalliossa Kolmannella linjalla sijaitsevassa Good Life Coffee -nimisessä paikassa. Olimme tähän paikkaan yrittäneet jo aikaisemminkin kahville, mutta edellisillä kerroilla paikka oli niin täynnä ettei istumaan oikein sopinut. Mutta tänään onnisti! Tämä kahvila on selvästi trendikkäiden nuorten aikuisten suosiossa. Voisi ehkä sanoa suoraankin, että hisptereiden suosiossa. Ei sinällään yllättynyt kun ollaan sentään Kallion kulmilla. Itse hörppäsin ihan peruskahvin kolmella eurolla. Olisi varmaankin pitänyt tilata jotain erikoiskahvia sillä ne tuntuvat olevan paikan juttu. Erilaisia uutuuksia on nettisivujen mukaan tarjolla usein ja yllättäviäkin juttuja. Mutta kahvien lisäksi olisin kaivannut laajempaa valikoimaa myös syötävien suhteen. Nyt tarjolla oli vain voileipiä ja makean nälkään keksejä. Mutta täällä taidetaan tehdä todella sitä omaa juttua omalla tyylillä ja tuntuu iskevän kohderyhmään sillä kovin paljon vapaita paikkoja ei nytkään ollut ja porukkaa tuntui koko ajan menevän ja tulevan. Ehkä se ihan perus pulla-, wieneri- ja munkkilinja ei oikein tänne natsaakaan. Sisustuksessa oli monia mielenkiintoisia ja hienoja retroesineitä kunhan huomasi vaan katsoa. Minulle pisti silmään ainakin kattovalaisimet, pöytävalaisimet ja ylimmällä hyllyllä olleet vanhat kahvipurkit.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


