sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Baguette

Ihan Kahvilla -blogi herää henkiin piiiiitkästä pitkästä aikaa "pienten teknisten ongelmien" jälkeen! Tervetuloa taas mukaan! Kahvittelupaikaksi valikoitui tällä kertaa kauppakeskus Malmin Novassa sijaitseva Baguette. Jos hakee auki olevaa kahvilaa keskustan ulkopuolella sunnuntaina iltapäivällä niin vaihtoehdot ovat jokseenkin kauppakeskusten kahvilat tai huoltoasemakahvit. Baguette-kahvilassa on toki tullut käytyä ennenkin, mutta nyt pääsen kirjoittamaan siitä tänne blogiinkin, vanha tuttu siis. Näin sunnuntaina Malmin Novassa oli varsin rauhallista ja samoin kahvilassa joten sekaan mahtui enemmän kuin hyvin. Peruskahvi kustansi 1,90 euroa ja istumaan mahtui hyvin ikkunankin viereen. Ikkunasta avautuukin näkymä suoraan viereiselle pääradalle jossa junia viilettää ohi muutaman minuutin välein. Loistava kahvipaikka siis ainakin junabongareille joihin en tosin itse katso kuuluvani vaikka niitä onkin hauska katsella. Kai junabongareitakin on olemassa kun ainakin lentokonebongareita on ja bussibongareita! Tällä kertaa tuli hörpittyä vain kahvi, mutta kyseisen kahvila konditoria leipomon leipomuksetkin ovat osoittautuneet jo aiemmin hyviksi. Täältä voi ostaa kaikenlaisia leipomotuotteita myös kotiin. Varsin mukava kahvipaikka ja mukava henkilökunta kerää likaiset astiatkin pöydistä mikä ei nykyään ole aivan itsestään selvyys monessakaan kahvilassa.

Ei kommentteja: