maanantai 9. joulukuuta 2013

Sven's Bakery

Kaverini tarvitsi tänään kyydin keskustaan ja kahvipalkallahan on aina hyvä lupautua kuskiksi. Kahvipaikaksemme valikoitui tällä kertaa Iso Roobertinkadulla sijaitseva Sven's Bakery. Otin kupin kahvia ja mantelimassatäytteisen croissantin mikä osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi. En muista ennen syöneenikään tällaisella täytteellä olevaa croissanttia ja tykästyin niin, että taidanpa käydä joskus syömässä samanlaisen uudestaan. Kahvilaksi Sven's Bakery on varsin pieni ja muutamat istumapaikat sijaitsevat ikkunaanpäin olevalla tiskillä. Mutta kieltämättä siinä oli ihan mukava istua ja katsella ohi harppovia ihmisiä. Iso Roobertinkadun kävelykatu ei kyllä tunnu olevan parhaimmillaan tällaisena joulukuun pakkaspäivänä ja kaikki ihmiset tuntuivatkin kiirehtivän nopeasti eteenpäin. Sven's Bakeryn valikoimiin näytti erilaisten croissanttien lisäksi kuuluvan ainakin patongit, sämpylät ja muutamat muut herkut. Mukava piipahduspaikka jossa moni nautti herkut nopeahkosti paikanpäällä tai haki ne mukaan.

Ei kommentteja: