keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Max's Café


Pitkästä aikaa uusi kahvila bongattu! Tänään iltapäivällä piti taas päästä vähän ihmisten ilmoille ja ajattelin vaihteeksi käydä kahvilla jossain missä en olisi ennen käynyt. Muistin nähneeni useammankin kahvilan Munkkiniemen puistotien varrella joten se valikoitui suunnaksi. Joten ei muuta kuin auto alle ja iltapäiväliikenteen sekaan. Ja mikäs tuolla on kruisaillessa kun autokin tuli eilen käytettyä huollossa ja samalla alle vaihtui kesärenkaat.
Saavuttuani Munkkiniemen puistotielle huomasin ensimmäisenä Max's Café nimisen paikan osoitteessa Munkkiniemen puistotie 7. Paikka vaikutti ulkoapäin kivalta ja kun autollekin löytyi läheltä parkkipaikka niin valinta oli tehty. Ja mukava paikkahan tuo oli sisältäkin. Päätin peruskahvin sijaan hieman herkutella ja tilasin Caffe Latten. Kyseinen tilaus köyhdytti lompakkoani 2,60 eurolla ja vapaana sattui olemaan ikkunapaikka nahkanojatuolilla joten siihen juomaa nauttimaan. Caffe Latte oli ainakin minun makuuni oikein hyvä ja sitä hörppiessä oli kiva katsella ohi lipuvaa liikennettä ja ihmisiä.
Kaiken kaikkiaan oikein kiva kahvila. Arki-iltapäivänä asiakaskunta tuntui olevan alle kouluikäisistä (vanhempien seurassa) eläkeläisiin ja kaikkea siltä väliltä. Henkilökuntakin oli mukavaa joten varsin suositeltava paikka!
Ai niin! Pääsette nyt toivottavasti nauttimaan blogissani myös hieman paremmista kuvista sillä kännykkäkin tuli tässä äskettäin vaihdettua ja tämän jutun kuva onkin otettu Nokia 3110 Classic merkkisen kapulan 1,3 megapikselin kameralla.