tiistai 23. joulukuuta 2008

Teboil Pakila (Ja Ihan Kahvilla toivottaa Hyvää Joulua!)

Päätinpä herätellä henkiin tätä blogiani pitkän hiljaisuuden jälkeen! Jäi jotenkin tämä blogin pitäminen kun tuli siirryttyä kahvista muihin juomiin vatsaongelmien takia. No, voi kai sitä olla ihan kahvilla vaikka hörppisikin esim. teetä tai kaakaota. Kahviloissakaan ei ole tullut hypättyä ihan yhtä tiuhaan kuin alkuvuodesta, mutta välillä kuitenkin.
Tänään tuli tavattua hyvän kaverin kanssa Pakilan Teboililla. Hyvä huoltoasemakahvila jos vaan saa auton parkkiin, varsinkin ruuhka-aikoina se on joskus ollut jopa vaikeaa. Ajellessani kohti Tebaria piirtyi mieleeni jo kuva makoisasta vaniljatäytteisestä munkista joilla on tullut ennenkin herkuteltua. Mutta mutta, yllätys oli hieman ikävän puoleinen kun munkkikorissa olikin vain kolme munkkirinkilää, höh. Tarjottimelle valikoitui siis munkkirinkilä ja tee. Munkki oli kohtuullinen, mutta olisi se parempikin voinut olla. Mutta pakko kai se on ymmärtää, että eivät ne huoltoaseman munkit voi aina olla vastapaistettuja. Hintaa tälle munkki+tee yhdistelmälle kertyi tasaraha 3 euroa.
Taisin tässä blogissani ihmetellä myös bensan hintaa joskus aikaisemmin. Niistä ajoista on tultu aika reippaasti alaspäin, onneksi. Ei jäänyt nyt mieleen mitä se menovesi Tebarilla maksoi, mutta alimmat hinnat mitkä tänään ajellessani näin olivat 1,079 € 95E bensan osalta. Eli noin 40 senttiä on tultu alaspäin niistä kesän huippuhinnoista. Koskakohan tuo hinta menee Helsingissä alle euron?!
Lopuksi Ihan Kahvilla toivottelee kaikille lukijoilleen hyvää ja rauhallista joulua. Öööö, pitäisiköhän jo sanoa jotain myös uudesta vuodestakin vai tuleekohan tätä kirjoiteltua taas ennen sitä... ...hmmmm... ...pitkä hmmmm... Oikein hyvää uutta vuotta 2009 kaikille!