lauantai 26. tammikuuta 2008

Cafe Torpanranta

Cafe Torpanrannasta olen kirjoittanut jo ennenkin, mutta hyvissä paikoissahan käydään usein ja aina löytyy jotain uuttakin kerrottavaa, kai. Ja tällä kertaa on jopa kuva Torpanrannasta! Aurinko ehti ikävä kyllä laskea juuri ennen kuvaamista, mutta ehkäpä tuostakin saa jotain selvää.
Niin, tänään todellakin paistoi aurinko! Sieltä se kevät taas tulee. Näin hienolla ilmalla Cafe Torpanranta on mitä mainioin kahvipaikka. Emmekä selvästi olleet kaverini kanssa ainoat jotka olivat valinneet Torpanrannan lauantain kahvipaikakseen. Asiakkaita tuli ja meni tasaiseen tahtiin, mutta kyllä sekaan mahtui oikein hyvin.
Liekö ollut hieno ilma vai mikä syynä, mutta jostain löytyi myös hieman herkutteluinnostusta. Tarjottimelle valikoitui Sacher-kakkua kahvin kera. Ei ihan se halvin yhdistelmä yli seitsemän euron hinnallaan, mutta takuulla sen arvoista! Kahvia hörppiessä tuli ihailtua myös hienoa auringonlaskua.

torstai 17. tammikuuta 2008

Teboil Pakila

Tänään iltapäivällä iski munkkikahvin himo ja tämä himo tuli tyydytettyä iltapäivän hämärässä Pakilan Teboililla. Tebarin piha pullisteli autoja kolmen jälkeen, mutta tyhjäkin ruutu löytyi. Sisällä tarjottimelle valikoitui kahvi ja vaniljamunkki hintaan 3,10 euroa. Oikein oli maukas yhdistelmä.
Pakilan Teboilhan on kuuluisa useammastakin yhteydestä. Taisi olla viime vaalien aikoihin kun lehdet kertoivat, että erään ex-ministerin hämärät vaalirahatkin olivat vaihtaneet omistajaa juuri täällä. Myös eräs tunnettu kirjailija on usein nähty täällä ja esiintypähän Pakilan Teboil hänen kirjoissaankin! Kukahan mahtaakaan olla kyseessä?!

keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Hopealintu, Malmin lentoasema

Malmin lentoasema on yksi suosikkipaikoistani Helsingissä ja sieltä löytyy myös kahvila Hopealintu. Kun en ollut hetkeen vieraillut Malmilla niin se valikoitui tämänpäiväiseksi kahvipaikaksi.
Malmin lentoasemasta löytyy Finavian nettisivujen lisäksi tietoa myös Malmin lentoaseman ystävät ry:n sivuilta. Kenttähän on viime aikoina ollut julkisuudessa lähinnä lakkautusuhan takia. Itse olen ehdottomasti kentän lakkauttamista vastaan. Kyllä Helsingin ympäristöstä löytyy tonttimaata vielä muualtakin! Ja Malmin lentoasema on merkittävä pala ilmailun historiaa ja paikka missä ilmailun kanssa pääsee "kosketuksiin" ihan eritavalla kuin vaikka Helsinki-Vantaalla. Täällä lentokoneet todella näkee ja ulkonakin niitä pääsee katsomaan ihan läheltä. Varsinkin jos lähipiiriinne kuuluu pikkupoikia niin heidät kannattaa ehdottomasti viedä Malmille lentokoneita ihmettelemään. Ja kyllä Malmin kenttä on ilmailuelämys ihan kaikille. Itse olen käynyt Malmilla jo lapsena isäni kanssa. Sen jälkeen kentällä on tullut vierailtua satunnaisen säännöllisesti.
Mutta niistä kahviloistahan tässä piti kirjoitella! Kahvila Hopealintu sijaitsee lentoaseman toisessa kerroksessa ja sieltä on upea näköala kentälle. Kahvilan yleisilme on ehkä hieman nuhruinen, mutta se ei haittaa sillä kahvia hörppiessä on mukava seurata kentän varsin vilkasta lentotoimintaa. Oman värinsä kahvilaan tuo usein jostain pöydästä löytyvä "ukkokerho" joka rupattelee lentämisestä. Malmilla on runsaasti myös ilmailun koulutustoimintaa ja opiskelijoita poikkeaa kahvilassakin. Aurinkoisina viikonloppuina myös monet lapsiperheet ovat löytäneet tämän paikan.

tiistai 8. tammikuuta 2008

Cafe Marocco

Tästä oli tullut tänne blogiini jo parikin vihjettä joten pitihän tämä käydä kokeilemassa. Tällä kertaa suunnistaminenkin onnistui varsin mallikkaasti ja Museokatu 7 löytyi helposti. Tai ainakin osoitteessa oli kahvila vaikka ikkunassa tai ovessa ei nimeä lukenutkaan. No piti kyllä vielä kaffen jälkeen oikein varmistaa tarjoilijalta paikan nimi, että olinhan varmasti oikeassa paikassa ja olinhan minä.
Oli varsin mukavanoloinen ja rauhallinen paikka. Vaikka minkälaista herkullisen näköistä makeaa ja suolaista suuhunpantavaakin oli mahdollista valita ja peruskahvi maksoi 1,60 euroa.
Vähän ennen neljää iltapäivällä asiakkaita tuli ja meni rauhalliseen tahtiin. Aikahan oli tietenkin mitä otollisin iltapäiväkahville, mutta kotimatkaan tuhraantui kyllä jonkin verrankin aikaa, sillä Helsingin liikenne tuppaa olemaan "hieman" tahmeaa tällaisella räntäkelillä. Mutta mihinkäs minulla olisi kiire ollutkaan joten ei muuta kuin mukavaa musiikkia soimaan autostereoista ja ihmettelemään ympärillä autoissaan kököttäviä kanssaihmisiä.

sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Café Ursula

Ensimmäinen joululahjaksi saamistani lahjakorteista tuli käytettyä lauantaikahvien merkeissä eilen Café Ursulassa. Tähän tarvittiinkin hieman kavereiden apua, että koko 20 euron lahjakortti saatiin tuhottua. Kolmen hengen porukalla suunnistimme kohti Ursulaa siinä iltapäivä kolmen ja neljän välillä kun ilta alkoi jo hämärtyä. Aika synkältä ja kylmältä näytti tuohon aikaan Ursulalta avautuva merinäköala aaltoineen. Tuulikin puhalsi ulkona jokseenkin viileästi!
Päästyämme sisään alkoi heti pohdinta mitä ottaisimme, että koko kaksikymppinen menisi. Tarjottimille valikoitui lopulta ihan peruskahvit mieheen ja marjapiirakkaa sekä munkkia kullekin maun mukaan. Hetki ennen kassaa kävi vielä mielessä, että olikos tässä nyt edes tarpeeksi vai olisiko pitänyt lastata enemmänkin. Yllätys olikin mukava kun kassakone osoitti lukemia 19,70! Aika tarkkaan onnistuttiin siis valikoimaan laskematta ja jätettiin paikalle vielä tippiäkin huikeat 30 senttiä!
Tunnelma Ursulassa oli lauantai-iltapäivänä varsin tiivis johtuen ainakin siitä, että samalla suunnalla sijaitseva Cafe Carusel on vielä tammikuun suljettuna. Mutta varsin mukava tunnelmahan Ursulassa vallitsi, kahvilan täytti tasainen puheensorina ja isoista ikkunoista saattoi tähyillä pimenevälle ja hyisenä aaltoilevalle merelle.
Joten oikein onnistuneet ja mukavat lahjakorttikahvit juotiin. Café Ursulassa on mukava piipahtaa myös näin talvella eikä vain kevätauringon paistaessa tai kuumana kesäpäivänä.

perjantai 4. tammikuuta 2008

Neste Metsälä

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Kun viimeksi kirjoitin varsin "sivistyneestä" kahvilasta niin tänään oli sitten vuorossa ihan perus huoltoasemakahvit. Vierailukohteena siis Neste Metsälä. Paikka on varsin tyypillinen huoltoasemakahvila. RAY:n automaatit laulaa, asiakaskunta on varsin miesvoittoista ja kahvikin maksaa sen tutun 1,50 euroa. Muihin huoltoasemakahviloihin verrattuna selkeästi silmiin pistävä erikoispiirre Metsälän Nesteellä on taksikuskien suuri määrä. Kyseessä tuntuu olevan Helsingin taksikuskien suosikkipaikka ja heidän pöydästään kuuluukin iloinen puheensorina, mutta mikäpäs siinä.