perjantai 22. helmikuuta 2008

Robert's Coffee kauppakeskus Iso Omena

Eilen tuli syötyä päivällistä Chico's merkkisessä ravintolassa kauppakeskus Isossa Omenassa Espoossa. Chico's oli minulle ennestään tuntematon suuruus, mutta päivällisseura tiesi selvästi mihin oltiin menossa. Olin kyllä kuullut tästä Chico's ketjusta, mutta en siis ennen ollut siellä käynyt. Listalta valitsin karitsan sisäfileetä perunapaistoksen, pippurikastikkeen ja kasvisten kera. Ateria oli mitä maittavin ja saatanpa hyvinkin pistäytyä uudestaankin, sillä listalla oli monia muitakin mielenkiintoisia vaihtoehtoja.
Mutta tämän blogin aiheeseen! Päivällisen jälkeen päätimme suunnistaa vielä kahvillekin. Kahvipaikaksi valikoitui samassa kauppakeskuksessa sijaitseva Robert's Coffee -ketjun kahvila. Oli siis vähän tällainen ketjujen ilta! Tällä kertaa tuli jopa otettua Caffe Latte eikä vain sitä tavallista peruskahvia. Ja valinta oli selvästi hyvä, sillä saamani lasillinen maistui oikein hyvältä.
Päivällisen, kahvin ja rupatteluseuran jälkeen olikin mukava suunnistaa kylläisenä kohti kotia. Autosta katsoen ilta vaikutti tosi pimeältä, märältä ja kuraiselta. Kotimatkalla piti vielä autokin tankata kun mittarin neula alkoi olla kohtuullisen alhaalla. Ja onpas bensa taas hinnoissaan, 1,40 €/litra!

tiistai 19. helmikuuta 2008

Paloheinän ulkoilumaja

Jos haluaa hörpätä kahvit reippaiden punaposkisten ihmisten seurassa niin täältä heitä löytyy! Paloheinän ulkoilumajan kahvio on minulle tuttu jo lapsuudesta. Siellä tuli poikettua usein kuumalla mehulla ja berliinimunkilla sen jälkeen kun oltiin ensin laskettu pulkalla tai Stigalla Paloheinän mäessä. Tänä talvena pulkkailukelit on kyllä olleet vähissä, mutta sen verran tekolunta on Paloheinään saatu, että innokkaimmat pääsevät hiihtämään pientä lenkkiä.

keskiviikko 13. helmikuuta 2008

Hesburger

Tämänkertainen juttu menee nyt ehkä vähän blogini aihepiirin vierestä, mutta en malta olla kirjoittamatta tästä. Minulla on tähän aivan erityinen syy!
Sairauteni ja sen hoidon vuoksi on ollut paljon rajoituksia mm. sen suhteen mitä saan syödä. En ole saanut syödä mm. kunnon hampurilaisia. Tänään lääkäreiltä tuli vihdoinkin lupa ja löysinkin itseni hyvin pian sairaalakäynnin jälkeen Hesburgerista. Valinta oli ollut aivan selvä jo pitkään, söisin Hesen pekonihampurilaisen noin neljän vuoden tauon jälkeen!
Ja tällä kertaa en edes yrittänyt tähdätä saapumistani sairaalan taksitolpalle niin, että pääsisin Mersun, Bemarin tai vaikka Volvon kyytiin vaan paalupaikalla ollut Toyota Avensis kelpasi poikkeuksellisesti oikein hyvin, nyt oli kiire syömään! Pienellä odottelulla olisin ehkä onnistunut pääsemään ensimmäistä kertaa uuden C-sarjan Mersun kyytiin, mutta se kokemus saa vielä odottaa.
Piipahdin äkkiä kotona ja jatkoin matkaa Hesburgeriin. Tuntui jopa hieman oudolta astua sisään Hesburgeriin neljän vuoden tauon jälkeen, hämmentävältäkin. Saisin taas syödä ihan sitä samaa tavaraa mitä kaikki muutkin mussuttaa pöydissään.
Tarjottimelle valikoitui siis pekonihampurilaisateria. Tai oikeastaan sieltä kassalta sain vain ranskalaiset ja kokiksen ja jouduin hetken pöydässä odottelemaan hampurilaiseni valmistumista. Mutta vain hetken, se ei ollut mitään neljään vuoteen verrattuna! Ja sieltä se sitten tuli! Vapisevin käsin kaivoin sen paperista esiin ja haukkasin. Ja kyllä se sitten maistui hyvältä, ihan siltä kuin muistinkin. Todella hyvältä kaikkine kastikkeineen, salaatteineen ja muine lisukkeineen. Syödessäni alkoi vielä kevätaurinkokin paistaa. Olin vaan yksinkertaisesti todella onnellinen!
Voi tätä jälleenmaistamisen riemua! Niin, kahvia en hampurilaisen jälkeen todellakaan juonut. En halunnut kadottaa sitä makua suustani! Näihin tunnelmiin tällä kertaa.