Hesburger

Tämänkertainen juttu menee nyt ehkä vähän blogini aihepiirin vierestä, mutta en malta olla kirjoittamatta tästä. Minulla on tähän aivan erityinen syy!
Sairauteni ja sen hoidon vuoksi on ollut paljon rajoituksia mm. sen suhteen mitä saan syödä. En ole saanut syödä mm. kunnon hampurilaisia. Tänään lääkäreiltä tuli vihdoinkin lupa ja löysinkin itseni hyvin pian sairaalakäynnin jälkeen Hesburgerista. Valinta oli ollut aivan selvä jo pitkään, söisin Hesen pekonihampurilaisen noin neljän vuoden tauon jälkeen!
Ja tällä kertaa en edes yrittänyt tähdätä saapumistani sairaalan taksitolpalle niin, että pääsisin Mersun, Bemarin tai vaikka Volvon kyytiin vaan paalupaikalla ollut Toyota Avensis kelpasi poikkeuksellisesti oikein hyvin, nyt oli kiire syömään! Pienellä odottelulla olisin ehkä onnistunut pääsemään ensimmäistä kertaa uuden C-sarjan Mersun kyytiin, mutta se kokemus saa vielä odottaa.
Piipahdin äkkiä kotona ja jatkoin matkaa Hesburgeriin. Tuntui jopa hieman oudolta astua sisään Hesburgeriin neljän vuoden tauon jälkeen, hämmentävältäkin. Saisin taas syödä ihan sitä samaa tavaraa mitä kaikki muutkin mussuttaa pöydissään.
Tarjottimelle valikoitui siis pekonihampurilaisateria. Tai oikeastaan sieltä kassalta sain vain ranskalaiset ja kokiksen ja jouduin hetken pöydässä odottelemaan hampurilaiseni valmistumista. Mutta vain hetken, se ei ollut mitään neljään vuoteen verrattuna! Ja sieltä se sitten tuli! Vapisevin käsin kaivoin sen paperista esiin ja haukkasin. Ja kyllä se sitten maistui hyvältä, ihan siltä kuin muistinkin. Todella hyvältä kaikkine kastikkeineen, salaatteineen ja muine lisukkeineen. Syödessäni alkoi vielä kevätaurinkokin paistaa. Olin vaan yksinkertaisesti todella onnellinen!
Voi tätä jälleenmaistamisen riemua! Niin, kahvia en hampurilaisen jälkeen todellakaan juonut. En halunnut kadottaa sitä makua suustani! Näihin tunnelmiin tällä kertaa.