sunnuntai 31. elokuuta 2014

Aschan Cafe Jugend

Sunnuntain ohjelmanumerona tuli poikettua keskustassa museoratikka-ajelulle ja sen jälkeiseksi kahvipaikaksi valikoitui Havis Amandan näköetäisyydellä sijaitseva Aschan Cafe Jugend osoitteessa Pohjoisesplanadi 19.
Museoratikkaa operoi Oy Stadin Ratikat Ab ja kierros kesti noin vartin ja hintaa tälle huville kertyi viisi euroa. Ja voin suositella, hauska elämys. Moottorivaunu on vuodelta 1909 ja sen perään liitetty avovaunu jossa itse matkustin on vuodelta 1919. Tunnelma oli vähän kuin avoautoajelulla. Ihmiset katujen varsilla katsovat ja ottavat kuvia. Vauhtikin oli yllättävänkin hyvä vaikka moottorivaunulla on ikää jo yli sata vuotta!
Entäs sitten se kahvila. Aschan Jugend on ulospäin melko samanlaisen oloinen kun muutkin pohjoisespan kahvilat, mutta astuttuasi sisään toteat hämmästykseksesi olevasi isossa jugend salissa. Mutta mutta, kahvilan sisustus ei ole ehkä ihan sen arvoinen mihin tila antaisi hyvät puitteet. Tunnelma on enemmän kuin lounasravintolassa. Kun otetaan huomioon kahvilan sijainti niin hintataso on varsin kohtuullinen. Kuppi tavallista kahvia maksoi 2,50 euroa ja nougatmunkki minkä söin 2,40. Ei pahoja hintoja näillä kulmilla. Miinusta tulee kyllä myös siitä, että servettejä ei näkynyt missään ja kassalta pyydettäessä sai tavallisia harmaita käsipyyhepapereita eli siis niitä samoja mitä löytyy jokaisesta yleisestä vessasta.
Sijainti ja puitteet antaisivat mahdollisuudet parempaankin tämän kahvilan kohdalla. Paljon suurempi elämys oli tällä kertaa se museoratikka-ajelu.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Café Delivo Munkkiniemi

Tällaisen aurinkoisen sunnuntaipäivän iltapäivällä suuntasin auton keulan kohti Munkkiniemen puistotien kahvilakeskittymää. Sellaiseksi tätä voinee hyvin kutsua sillä sijaitseehan täällä aivan lähekkäin Café Delivo, Max's Cafe, Café Koti ja vielä puistotien päässä oleva lippakioskin kahvila. Mitä olen täällä käynyt niin asiakkaita tuntuu riittävän hyvin kaikkiin ja onhan tämä Munkkiniemen puistotie varsin viihtyisä ympäristö. Ja lienee oikeaan osuva päätelmä, että täällä asuu varakasta väkeä kun hyviä kahviloita riittää missä nauttia päiväkahvit ja Nordeakin pitää vielä pankkikonttoria täällä. Tosin asiakkaita näkyy myös paljon trenditietoisa nuorempaa väkeä.
Tällä kertaa valintani kohdistui Café Delivoon. Sisään astuessani iloinen tervehdys tiskin toiselta puolelta otti minut vastaan ja hetken tutkailtuani valikoimia valitsin kahvin seuraksi vaniljawienerin. Wienerit olivat täällä varsin pieniä, mutta niinpä oli sitten hintakin eli kahvi plus wieneri yhdistelmälle tuli hintaa vain 3,60 euroa. Tosin wieneri oli niin hyvää, että oikeastaan olisi tehnyt mieli ottaa vielä toinenkin. Vähän liian pieni wieneri siis minun makuuni. Pöydässä istuessani huomasin, että paikan lounassalaatit olivat erittäin suosittuja. Niitä tuntui ostavan melkein jokainen asiakas. Tai sitten näin helteillä se on juuri tuo raikas salaatti mikä maistuu monelle.
Kahvia juodessani huomioni kiinnittyi myös muutamiin ohi lipuviin autoihin. Upeimpana 60-luvun Jaguar E-type avomallina. Ohi meni myös punainen avo Alfa-Romeo ja vanha pieni Fiat. Pari viikkoa sitten näin Munkkiniemen puistotiellä peräti legendaarisen Ferrari Testarossan. Kaupunki tarvitsee ehdottomasti tällaisia upeita puistokatuja joiden varrella on kahviloita ja ohi lipuu harvinaisia ja muita hienoja harrasteautoja. Helsingin kaupunki tekee vaan taas valitettavasti kaikkensa torpedoidakseen tämän idyllin ja Munkkiniemen puistotiellekin rakennetaan jo kovaa vauhtia hidastetöyssyjä. Töyssyn ylittäminen upealla Ferrari Testarossallakin lienee alustan mataluuden takia sen verran haastavaa, että tuskinpa saamme enää juuri jatkossa tällaisia autokaunottaria ihailla tällä kadulla. Ei joka kadusta voida tehdä hankalasti ajettavaa tai muuten kävelykatumaista. Sama juttu toistuu niin Kaivopuiston rannassa, Hietaniemessä kuin nyt Munkkiniemen puistotielläkin, että upeiden harrasteautojen liikkumista hankaloitetaan kohtuuttomasti. Ovathan nekin osa kaupunkikulttuuria.
Mutta palataksemme vielä Café Delivoon niin kahvila oli erittäin kiva ja antimet herkullisia. Näillä kulmilla on vaikea valita missä sitä kahvinsa hörppää, tämä keskittymä kun ei ole kaukana myöskään Café Torpanrannan rantakahvilasta.

perjantai 1. elokuuta 2014

Kahvila Kapusiini

Istuin eilen taksissa ja taksin puikkelehtiessa läpi Kumpulan huomasin Intiankadun ja Väinö Auerinkadun kulmassa pienen kahvilan. Kahvila vaikutti suositulta sillä sen terassi oli melkein täynnä. Niinpä päätin tänään käydä kurkkaamassa paikkaa ennen kuin pääsee unohtumaan.
Ja Kahvila Kapusiinihan oli todella kiva pieni kahvila. Vitriinin valikoima oli näin pieneksi kahvilaksi yllättävänkin hyvä. Kaikenlaista herkullista oli tarjolla ja lopuksi päädyin Aleksanterin leivokseen ja kahviin. Maistui oikein hyvältä ja hintaa ostoksilleni tuli 5,50 euroa.
Paikan ohi kulkee paljon pyöräilijöitä ja useat heistä tuntuvat pysähtyvän tänne kahville. Mukavastihan täällä tuntui asiakkaita muutenkin riittävän näin perjantaisena iltapäivänä. Kumpulan läpi kulkeva Intiankatu on kyllä jollain kivalla tavalla omaleimainen katu Helsingissä, ihan toista vastaavanlaista kadunpätkää ei taida löytyä.