keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Rantakahvila Meridian

Löysinpäs taas minulle ennestään tuntemattoman ja erittäin kivan rantakahvilan Helsingistä! Rantakahvila Meridian sijaitsee Vartiokylässä Vartiokylänlahdella aivan Vehkalahdentien päässä olevan pienvenesataman yhteydessä. Näin huhtikuun loppupuolella veneitä oli vesillä vasta muutamia ja satamassa useamman veneen ympärillä oli kunnostustyöt meneillään. Aurinkoinen ja lämmin sää oli sentään houkutellut näin arkipäivänäkin väkeä liikkeelle sen verran, että kahvilassakin riitti asiakkaita. Olin paikalla lounasaikaan ja kahvilan tarjoama lohikeitto oli oikein hyvää. Lounaaseen kuului myös kahvi ja sitäkin hörppiessä oli mukava tähyillä Vartiokylänlahdelle ja katsella merta. Tämä on siitä jännä paikka, että kahvilan terassilla istuessa ympäristö on hyvin rauhallinen pienvenesatama, mutta kaukana Vartiokylänlahdella siintää Itäväylän siltä jota pitkin voi nähdä metrojunienkin kulkevan. Lohikeiton lisäksi tarjolla oli mm. erilaisia herkullisen näköisiä leivonnaisia joita täytyy poiketa maistelemaan toisen kerran. Ja jos tekee mieli lähteä vesille, mutta omaa venettä ei ole niin kahvila ilmoittaa vuokraavansa soutuveneitä. Täytyypä todella poiketa tänne myös kesällä sillä paikka on varmaankin hyvin erilainen kun ympäröivät veneet on laskettu vesille ja kesä on saanut ihmiset liikkeelle. Mutta toki suosittelen paikkaa myös jo kevätretkikohteeksi sillä mikäs sen mukavampaa kuin hörppiä auringossa kahvia ja katsella välkkyvää merenlahtea ja vaikka samalla vielä ihmetellä ympärillä tapahtuvia veneiden kunnostuspuuhia. Kiva paikka!

Ei kommentteja: